Sivut

Tietoja tästä blogista

torstai 3. toukokuuta 2018

Miten helminauhoja käytetään matematiikassa?

Helminauha on monipuolinen työkalu matemaattisten taitojen kehittämiseen. Se tunnetaan myös nimellä laskuhelminauha, mutta käytämme nyt sanaa helminauha, koska välinettä ei oikeasti käytetä laskemiseen, vaan helminauhalla voi harjoitella mm.:

  • lukujonotaitoja,
  • lukumääriä,
  • lukujen sijaintia lukujonossa,
  • askeltamista,
  • lukumäärien nimeämistä ja näyttämistä,
  • lukumäärän simultaanista hahmottamista.

Lukujonon rakenteen ymmärtäminen on edellytys matemaattisten taitojen kehittymiselle. Tavoitteena on, että lapsi vapautuu yksitellen laskemisesta ja oppii hahmottamaan isompiakin lukumääriä.

ELLIN kaupan helminauhat:


Helminauhoille voi ostaa myös puisen seinätelineen.

Harjoituksia helminauhalle


Lukumäärän laskeminen


Lapsi ja opettaja istuvat vierekkäin pöydän ääressä, lapsi opettajan vasemmalla puolella. Opettaja pitää kiinni helminauhan loppuhelmestä ja lapsi siirtää kaikki helmet opettajan puolelle.

Lapsi siirtää helmiä yksi kerrallaan omaan päätyynsä luetellen selkeästi ääneen lukujonoa. Aluksi puhe ja helmien siirtäminen ei välttämättä suju samaan tahtiin: joko käsi siirtää helmiä nopeammin kuin suu luettelee lukusanoja, tai toisin päin. Harjoittelua jatketaan, kunnes lapsi ymmärtää, että yksi lukusana vastaa yhtä helmeä, ja osaa luetella ja siirtää helmiä samanaikaisesti.

Lapsi vasemmalla, opettaja oikealla.

Siirretään kaikki helmet opettajan puolelle.

Lapsi siirtää helmiä omaan päätyynsä luetellen lukusanoja samaan tahtiin.


Askeltaminen


Kun edellinen tehtävä sujuu, voidaan aloittaa askeltaminen. Ensiksi lapsen pitää siirtää kaksi helmeä kerrallaan ja luetella niiden lukumäärä. Harjoittelun alussa lapset yleensä nimeävät myös väliin jääneet helmet joko hiljaisella äänellä tai mielessään: "yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi" ja niin edelleen, mutta vähitellen harjoittelun myötä, he oppivat nimeämään vain joka toisen luvun.

Kun askeltaminen kahden välein onnistuu, voidaan harjoitella kahdella askeltamista ykkösestä (parittomat luvut), tai askeltamista viiden ja kymmenen helmen välein. Näissä harjoituksissa lapset oppivat yleensä nopeasti käyttämään hyväkseen helminauhan värejä. Varsinkin viidellä jaollinen helminauha helpottaa askeltamista: Esimerkiksi neljän välein askeltaessa lapsi voi ajatella, että neljä on 5 - 1, 3 + 1 tai 2 + 2.


Lukumäärän nimeäminen


Opettaja näyttää helminauhalla lukumäärää, lapsen on laskematta helmiä yksitellen pääteltävä, kuinka monta helmiä on. Lapsi oppii vähitellen hyödyntämään helminauhan jaollisuutta ja laskemaan, kuinka monta vitosta tai kymppiä lukumäärässä on ja lisäämään yksittäiset helmet vitosiin tai kymppeihin.


Lukumäärän näyttäminen


Opettaja sanoo lukumäärän, ja lapsen on näytettävä se helminauhalla. Aluksi lapset saattavat näyttää lukumäärän laskemalla helmet yksitellen, mutta vähitellen he oppivat käyttämään helminauhan jaollisuutta apuna.



Lisää vinkkejä helminauhojen ja muiden matematiikkavälineiden käyttöön?


Lue lisää helminauhojen monipuolisesta käytöstä Matikkaluotsi-kirjasta!

Helminauhoilla voidaan harjoitella myös analogisia yhteen- ja vähennyslaskutehtäviä: 3 + 2 = 5 (ylempi helminauha). Näytä helminauhalla jokin muu yhteenlasku, jossa esiintyvät luvut 3, 2 ja 5.

Isommalle lukualueelle siirryttäessä käytetään 100-helminauhaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti