Sivut

Tietoja tästä blogista

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Terveisiä kotimaisesta perheyrityksestä!


Keväällä  2016  ELLIssä  juhlitaan  perheyrityksen  5-vuotissynttäreitä,  vaikka  yritys  on  perustettu  jo vuonna 1969. Miten tämä on mahdollista? Juhlia vietetään 12.5. koko päivän ja vielä pitkälle iltaan!

Kaikki alkoi omien ideoiden jakamisesta

Yritys  sai  alkunsa  vuonna  1969,  kun  erityisopettaja  Esko  Palmu  ryhtyi  tarjoamaan  omia  ja  kollegoidensa kehittämiä erityisopetusmateriaaleja suomalaisten koululaisten avuksi. Syntyi Koulun Erityispalvelu Oy, jonka toiminta jatkui Early Learning Oy -nimisenä 1990 -luvulta lähtien. Kun Esko Palmu pitkän uransa jälkeen siirtyi eläkkeelle vuonna 2007, uudeksi omistajaksi tuli Puheterapeuttien Kustannus Oy. Huhtikuussa 2011 oli vuorossa paluu perheyritykseksi, kun päätimme mieheni Jukan kanssa ryhtyä yrittäjiksi.

Rekisteröity nimisuhde

Rakkaalla  lapsella  on  monta  nimeä.  Hankalasti  lausuttava  ”ööli  lööning” oli vuosien varrella muuntunut asiakkaiden suussa kotimaiselta kuulostavaksi lyhenteeksi ”ELLI”, joten vuosi sitten muutimme yrityksen viralliseksi nimeksi ELLI  Early  Learning  Oy.  Viisivuotisen  historiamme  kunniaksi  päätimme  myös  rekisteröidä  suhteemme  ELLI-merkkiin  –  tästä  kertova R-merkki koristaa nyt liikemerkkiämme.


Uusioperhe on kasvanut monella jalkaparilla

Kuvassa oikealla on myymälänhoitajamme Jenny, joka on jo vuoden verran pitänyt ELLIn päivittäiset pyörät  pyörimässä. Minun  sylissäni  ujostelee  virallinen  ovikellomme,  kääpiövillakoira  Korppu  Leijonamieli (kutsumanimi Korppu). Keskellä takana kurkkii Jukka: tuottaja, ”taiteellinen johtaja” ja valokuvaajamme.  Vasemmassa  reunassa  hymyilee  viime  vuoden  lopussa  tuotepäällikkönämme  aloittanut Oona (tyttäreni), sylissään espanjalaisen katukoiran kokemusta tiimiimme tarjoava Osmo.


Tavataan tänäkin vuonna messuilla ja tapahtumissa, Kalasataman myymälässä tai verkkosivuillamme

Outi
toimitusjohtaja, KTM
mummo (since August 2015)

ELLI Early Learning Oy

tiistai 3. toukokuuta 2016

Arvostele mun ohje – saat paremman tilalle!


Millainen on hyvä ohje? Mahdollisimman yksityiskohtainen, joka opastaa kädestä pitäen läpi jokaisen työvaiheen? Vai ärsyttääkö paapominen ja hiusten halkominen, ihan kuin me täällä ohjeita kirjoittaessamme pitäisimme asiakkaitamme tyhminä?

Puoli vuotta sitten palasin perheyritykseen, tällä kertaa vakituiseksi työntekijäksi. Tehtävänkuvat ovat luonnollisesti neljän hengen yrityksessä laajahkot. Tuotekehityksen ja markkinoinnin lisäksi autan harva se päivä verkkokaupan tilausten hoidossa. Tuotekehityksen tärkein tehtäväni ollut Kirjoita Oikein –kaksoiskonsonanttimateriaalin uuden ohjevihkon toimittaminen.

Aluksi ajattelin, että äkkiähän me Leenan kanssa ohjekirjan kasaamme – ensi istumalta listasimme jo useita erilaisia käyttötapoja. Sitten ne piti saada vain paperille.


Nukke, noppa, kartta, peikko, porkkana, orvokki, hiekkalinna, liikennemerkki: Miten käyttäisit niitä?

Kunnollisen ohjeen kirjoittaminen olikin yllättävän vaikeaa. Ohjeen pitäisi olla yksinkertainen, mutta kattava, innostava, muttei turhan rönsyilevä. Käyttöönoton pitäisi olla mahdollisimman helppoa ja nopeaa, mutta samalla pitää miettiä, millä tavalla ohje puhuttelee käyttäjää, koska usein meidän ohjeessamme pitää kertoa tuotteen käytön lisäksi ohjeessa, kuinka opettaja, ohjaaja tai vanhempi ohjaa oppijaa käyttämään tuotetta. Tällöin passiivimuodossa kirjoitetusta ohjeesta seuraa usein vain turhaa sekaannusta: Kuka nyt tekee ja mitä? Mitä näiden kahden vaiheen välissä tapahtuu?

On siis hyvin hankalaa päättää, kuinka yksityiskohtaisia ohjeiden pitää olla. Ohje on yksi tuotepakkauksen olennaisimpia osia, joten toivoisimme, että antaisitte meille niistä palautetta siinä missä tuotteistamme ja palvelustammekin.

Tätä taustaa vasten surettaa sanoa, että ihan kaikista tuotteistamme ei vielä ole suomenkielisiä ohjeita. Joistakin ohjeista puuttuu tärkeitä vinkkejä, eikä nettisivuiltamme ihan aina saa tarpeeksi tietoa tuotteesta. Uskallan sanoa näin, koska olen itse kirjoitellut paljon niin ohjeita kuin nettitekstejäkin.

Näin ei saisi olla. Hankittavasta tuotteesta pitää saada riittävästi tietoa ja sen käyttöönoton on oltava helppoa. Pahimmassa tapauksessa hankalaksi koettu tuote jää kaapin nurkkaan pölyyntymään. Se ei ole kenenkään etujen mukaista, koska me uskomme oikeasti että tuotteitamme kannattaa myös KÄYTTÄÄ (eikä vain ostaa…).

Monet meillä täällä Kalasatamassa vierailevat sanovat, että on niin kätevää, kun pääsee etukäteen katsomaan ja hypistelemään tuotetta. Valitettavasti meillä ei ole mahdollisuutta avata lisää myymälöitä, mutta olemme pohtineet, voisiko esimerkiksi tuotteen käytöstä tehty video auttaa pitkänmatkalaisia?

Nyt meillä onkin projektina kuvata muutamia tällaisia tuotevideoita. Mitä tuotteita toivoisitte meidän kuvaavan ensimmäisenä? Toki kuulemme mielellämme ajatuksianne tulevien videoiden toteutuksesta!


Tiistaiterveisin,

Oona

p.s. Vielä loppukaneettina pieni esittely minusta niille, joita en ole messuilla, myymälässä tai muuten päässyt tapaamaan: Olen 27-vuotias KTM, Outin tytär ja Osmon emäntä. Olen näiden viiden perheyritysvuoden aikana tehnyt ELLIssä hajanaisia hommia opiskelujeni ja muiden töideni ohella. Työskentelin ennen ELLIin paluutani tapahtuma-alalla.