Sivut

Tietoja tästä blogista

maanantai 19. lokakuuta 2015

Missä piilee oppimisen onni?

Mitä onni on?



"Onni on sitä, että jokaiselle oppilaalle on tehtävät, jotka motivoivat tekemään ja antavat oppimisen iloa. Onni Oppimateriaali on saanut nimensä onnellisista ilmeistä, joita tehtävät ovat tuoneet oppilaideni kasvoille."

Onni Oppimateriaalien tekijä, erityisopettaja Anne Heikkinen kertoo,
miten hänen oppilaansa löysivät oppimisen onnen:



"Olen erityisluokanopettaja ja tein Onni-tehtävät oppilailleni, joille ei juuri ole ollut valmista materiaalia tarjolla. Eihän oppiminen tietenkään ole vain Onni-tehtävien tekemistä, mutta ne ovat isona apuna silloin, kun harjoitellaan keskittymistä, itsenäisen työskentelyn aloittamista, tehtävien tekemistä alusta loppuun ja tietenkin opetellaan yksinkertaisia tiedollisia taitoja. Tehtävien avulla harjoitellaan lajittelua ja luokittelua, etsitään samanlaista, opetellaan tunnistamaan kirjaimia ja numeroita sekä tunnistetaan värejä.

 

Onni Oppimateriaalit on tarkoitettu paljon erityistä tukea
tarvitsevien oppilaiden opetukseen. 

Tavoitteena on ollut luoda tehtäväpankki toiminta-alueittain opiskelevien oppilaiden tarpeisiin. ONNI tehtävät 1 ALOITTELIJALLE soveltuvat erinomaisesti työskentelytaitojen harjoitteluun ja keskittymisen opetteluun. Tehtävät soveltuvat käytettäväksi myös silloin, kun oppilas ei motorisilta taidoiltaan pysty itse asettamaan kuvia paikoilleen. Tällöin ohjaaja voi oppilaan ”ohjeita” noudattaen, asettaa kuvan vastausalustaan.
ONNI tehtävät 1 ALOITTELIJALLE
ONNI 1 linkki tuotetietoihin

Kaikki ONNI tehtävät on suunniteltu siten, että niiden tekemiseen ei tarvita kynää, vaan ne perustuvat valmiiden vastausvaihtoehtojen käyttämiseen. Yksi tehtäväpaketti sisältää kymmenen erilaista valmista tehtävää. 


ONNI tehtävät 2 HARJOITTELIJALLE jatkavat tehtävien sarjaa, mutta sisältävät jo hieman haastavampia tehtäviä. Nämä tehtävät, kuten kaikki ONNI tehtävät, auttavat oppilasta käsitteiden ymmärtämisessä ja selkeitä tehtäviä voi käyttää puheen ymmärtämisen tukemiseen, mutta myös muun vaihtoehtoisen kommunikoinnin harjoittelemiseen.

ONNI tehtävät 2 HARJOITTELIJALLE
Kaikki ONNI tehtävät on suunniteltu siten, että niiden hahmottaminen on helppoa ja ne ohjaavat oppilasta toimimaan itsenäisesti. Osa tehtävistä etenee lukusuuntaan, ja osa pystysuoraan. Harjoitukset vahvistavat päättelykykyä ja ennen kaikkea käsitteellistä tietoisuutta. Tehtävien avulla voidaan myös nimetä asioita ja niiden suhteita toisiinsa.  
ONNI tehtävät 2 HARJOITTELIJALLE
ONNI 2 linkki tuotetietoihin


Onni tehtävät 3 TAITAJALLE ovat sarjan haastavampia tehtäviä, mutta silti tarpeeksi helppoja oppilaille, jotka tehtäviä tarvitsevat.
Onni tehtävät 3 TAITAJALLE

ONNI 3 linkki tuotetietoihin

Tehtävät soveltuvat hyvin erilaisiin oppimisen haasteisiin:
Oppilas, jonka on vaikea keskittyä omaan työskentelyyn ja aloittaa harjoitukset, on tehtävien avulla oppinut työskentelyn aloittamista ja keskittymistä omaan työskentelyyn.
Oppilas, joka ei ole ollut juurikaan kiinnostunut työpöydän ääressä tehtävistä harjoituksista, on tehtävien avulla oppinut, että harjoittelu voikin olla mukavaa.

Oppilas, joka hermostuu helposti, jos hän ei etukäteen tiedä, mitä häneltä vaaditaan, on selkeiden tehtävien avulla oppinut pitkäjännitteisyyttä.  
Oppilas, jonka kiinnostus kuvia ja kuvakommunikaatiota kohtaan oli aivan olematonta, kiinnostui tehtävien kuvamaailmasta ja kiinnostus kuviin siirtyi myös muun kommunikaation oppimiseen.  


Onni tehtävät 3 TAITAJALLE
 
ONNI tehtävien selkeys ja vaihtelevuus motivoivat oppilasta työskentelyyn ja kattavan tehtävämateriaalin avulla mielenkiinto pysyy yllä. 

Onni tehtävät 1-3 salkussa
Kaikki ONNIT salkussa - linkki tuotetietoihin

Toivon tehtävien tuovan ONNEA monelle koululaiselle, esikoululaiselle, päiväkotilaiselle ja miksei myös tarvittaessa aikuisellekin. Etenkin silloin, kun oppiminen on haastavaa ja siihen tarvitaan paljon tukea, innostavat tehtävät ovat ilomme ja onnemme!"


Syysterveisin
Anne Heikkinen

.