Sivut

Tietoja tästä blogista

torstai 1. marraskuuta 2018

Tavut oikein - tavukortit: ideasta tuotteeksi


Suomen kieli on tavujakoinen; tavu on näin ollen lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen perusyksikkö. Erityisen tärkeää tarkka tavutus on kaksoiskonsonanttien kohdalla – varsinkin kk:n, pp:n ja tt:n keston kuuleminen sanassa on hankalaa. Monien suomalaisten lisäksi kaksoiskonsonantti tuottaa erityistä vaikeutta maahanmuuttajille. 




Tavukorttien avulla voidaan harjoitella tavujen tunnistamista, niiden lukemista ja kirjoittamista. Mukana on myös harjoituksia tavujen kokoamiseen sanoiksi ja sanojen oikeinkirjoitukseen. Materiaali sopii erinomaisesti paitsi erityis- ja tukiopetukseen myös S2 – suomi toisena kielenä -opetukseen. 


Materiaalin idea lähti Facebookin Erkkamaikat -sivuilta, jossa kyseltiin tavukorttien perään. Kun aiemmin kokoamassani Kirjoita oikein – kaksoiskonsonanttikortit -materiaalissa oli valmis sanastopohja, päätin koota sanoista tavut, joita voisi käyttää yhdessä aiempien sana- ja kuvakorttien kanssa. Tavukorttien mukana tulevissa ohjeissa on kuitenkin myös harjoituksia, joita voidaan tehdä ilman Kirjoita oikein -materiaalin kortteja. Valmiit harjoitukset ovat suuntaa-antavia; ohjaaja tai opettaja varmasti keksii korteille lisää omia, käyttökelpoisia harjoituksia!




Lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa tavujen ja sanojen harjoittelu on mielestäni tärkeää edetä tavuista sanoihin. Monissa tehtäväkirjoissa olevista ”Tavuta sanat pystyviivoin” -tehtävistä luopuisin itse kokonaan. Sekä lukiessa että sanojen kirjoittamisessa edetään kuitenkin tavuista sanoihin. Pystyviivoilla jakamisen sijaan käyttäisin ”tavulaatikoita”, joista pitäisi valita sanaan kuuluvat tavut. Tavutustaidon arviointi on varminta tehdä yksilöllisesti: ”Sano kuulemasi sana tavuittain”.



Toivottavasti tavukorteista on Sinulle iloa ja hyötyä tärkeässä työssäsi!




Leena Hulkko

laaja-alainen erityisopettaja v. 1980-2015 (Varkaus ja Kirkkonummi)

1 kommentti: